Vaasan Kotijoukkue

Omakotitalo | 5h + k + rt + aula + s + khh + at

Kustaalantie 19, Kotiranta, Vaasa

Hinta

329 000 €

Koko

202 m²

Vuosi

1900

Hurmaava ja uniikki kokonaisuus! Kun astuu sisään eteiseen Kustaalantiellä sijaitsevan kodin kuistilta, eteen avautuva näkymä lupaa paljon. Astuttuasi peremmälle, koti lunastaa ensivaikutelman antamat lupaukset. Alun perin 1900-rakennettu talo on peruskorjattu 2000- luvun alkupuolella perinteitä kunnioittavilla materiaaleilla, mutta kuitenkin ilmeeltään moderniksi. Kodin pohjaratkaisu on kahdessa tasossa, arkitoimintojen keskittyessä sisääntulokerrokseen. Keittiö, ruokailutila ja olohuone ovat omina huoneinaan, mutta silti luontevasti yhteydessä toisiinsa. Yhteisen ajan viettäminen myös isommalla porukalla onkin mutkatonta. Kaunis keittiö on klassinen, mutta leikittelevä hurmaavine laatoituksineen. Päämakuuhuoneen viereinen huone sopii työhuoneen lisäksi esimerkiksi perheen asumistarpeiden mukaan, vaikka vauvanhuoneeksi. Lisäksi alhaalla sijaitsee kylpy/saunaosasto, sekä erillinen kodinhoitohuone. Oleskelutilojen keskellä lämpenee kaunis varaava takka ja lisätehoa sekä kustannustehokkuutta lämmitykseen tuo lisäksi useampi ilmalämpöpumppu. Yläkerrassa sinut vastaanottaa ihastuttava aulatila, joka tarjoaa monia käyttötarkoituksia. Voit sisustaa sen esim. TV- tai pelihuoneeksi, lasten leikkipaikaksi tai toiseksi olohuoneeksi. Yläkerran kaksi makuuhuonetta ovat erittäin tilavia ja helposti kalustettavissa. Arjen sujuvuutta ajatellen yläkerrassa on myös oma kylpyhuone suihkulla varustettuna. Oma 1 128 m2 tontti on viihtyisä ja suojaisa. Talon yhteydessä olevalla terassilla onkin mukava grillata kesäherkkuja ja nautiskella auringonpaisteesta. Pihapiiri tarjoaa monipuoliset puitteet viihtymiseen sekä puutarhanhoitoon. Tontin perällä olevassa talousrakennuksessa on tilaa säilytykselle ja tuo rustiikkisella ulkomuodollaan viehättävän tunnelman pihapiirille. Lapsiperheiden suosima Vetokannas on rauhallinen ja luonnonkaunis omakotialue. Kodin sijainti onkin loistava: Porvarinkadun koulu löytyy miltei vierestä ja päiväkoteja löytyy useampikin parin kilometrin säteellä. Ulkoilumaastot ja Pukinkulman palvelut (lähikauppa, lounasravintola yms.) ovat lyhyen kävelymatkan päässä eikä Kivihaan palveluihin tai kaupungin keskustaankaan ole kuin pari kilometriä. Onko tämä sinun unelmiesi koti, tule tutustumaan ja ihastu! Ota yhteyttä ja sovi oma esittelyaikasi. Markus Haldin | 050 556 6730 | markus.haldin@kotijoukkue.fi Förtjusande och unik helhet! När man stiger in i tamburen från farstukvisten i hemmet på Gustavsrovägen möts man genast av ett lovande intryck som uppfylls när man stiger längre in i huset. Huset är ursprungligen byggt år 1900 och har genomgått en grundlig renovering med traditionella material men med ett modernt intryck i början av 2000-talet. Hemmets planlösning ligger i två plan och vardagsfunktionerna har koncentrerats till ingångsvåningen. Köket, matplatsen och vardagsrummet ligger på mellanvåningen som separata rum som är kopplade till varandra på ett naturligt sätt. Här tillbringar man lätt tid även med ett större gäng. Det vackra köket är klassiskt men lekfullt med förtjusande kakelplattor. Rummet intill det största sovrummet passar som arbetsrum, men kan beroende på familjens livssituation också användas som barnrum. I nedervåningen finns badrum/bastu samt ett separat grovkök. I mitten av vardagsutrymmena står en vacker ackumulerande spis och mer effekt och kostnadseffektivitet i uppvärmningen tillförs dessutom av flera luftvärmepumpar. På övervåningen möts man av ett förtjusande allrum som erbjuder många användningsändamål. Rummet kan inredas till exempel som tv- eller spelrum, lekplats för barnen eller som ett andra vardagsrum. De två sovrummen på övervåningen är väldigt rymliga och lätta att möblera. På övervåningen finns också ett eget badrum med dusch, vilket underlättar vardagen. Den egna tomten är 1 128 m2 stor, trivsam och skyddad för insyn. På terrassen i anslutning till huset kan man grilla och njuta av solen. Gårdsplanen erbjuder mångsidiga ramar för trivsamma stunder och trädgårdsskötsel. Längst in på tomten finns en ekonomibyggnad med plats för förvaring som erbjuder en förtjusande stämning på gårdsplanen genom sitt rustika utseende. Dragnäsbäck är ett naturskönt egnahemsområde som är populärt bland barnfamiljer. Hemmet har ett utmärkt läge: läge nästan strax intill Borgaregatans skola och på ett par kilometers radie finns flera daghem. På kort promenadavstånd finns friluftsterräng och service vid Bockska hörnet (närbutik, lunchrestaurang mm.). Endast ett par kilometer från servicen i Stenhaga och centrum. Är det här dina drömmars hem? Kom på visning och bli förtjust! Ta kontakt och kom överens om en egen visning. Markus Haldin | 050 556 6730 | markus.haldin@kotijoukkue.fi

Jaa kohde

Tulosta PDF

Tilaa esite

Esittelyaika
ke 5.6. 14:30 - 14:50

Tervetuloa esittelyyn. Välkommen på visning.

Esittelijänä Markus Haldin
p. 050 556 6730

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
21346037
Sijainti
Tyyppi
Omakotitalo (kiinteistö)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
5h + k + rt + aula + s + khh + at
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
202 m²
Kokonaispinta-ala
202 m²
Asuinkerrosten määrä
2
Rakennusvuosi
1900
Käyttöönottovuosi
1900
Vapautuminen
Muu ehto: 1-2 kk kaupanteosta

Hinta

Myyntihinta

329 000,00 €

Velaton hinta

329 000,00 €

Muut maksut

Kiinteistövero

523,02 € / vuosi

Lisätietoa maksuista

Sähkö ja vesi kulutuksen mukaan. Varainsiirtovero 3%

Sauna
  • Asunnossa on sauna
Tietoliikenne
kaapeli-tv
Tehdyt remontit
Käyttövesi- ja viemäriputkisto uusittu, sähköt uusittu. Koneellinen ilmanvaihto asennettu, ulkoverhoilu lähes kokonaan uusittu. Ikkunat vaihdettu. Salaojat ja sadevesijärjestelmät tehty. Kaikki sisällä uusittu: Pinnat, keittiö, saunaosasto, khh, katot ym. Vesikatto uusittu 2009
Asunnon kunto
Hyvä
Lisätietoja kunnosta
Talo peruskorjattu 2004 - 2006
Kuntotarkastus
Tehty
Kosteustarkastus
Tehty
Energialuokka
  • D (2018)
Asbestikartoitus
  • Ei
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Sähkölämmitys, lämpöpumppu
Tulisija
Takka
Vesihuollon kuvaus
kunnan vesijohto
Viemäri
kunnan
Sähköliittymä siirtyy
Kyllä
Siirtyvät liittymät
kaikki siirtokelpoiset
Rakennus- ja pintamateriaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Puu
Keittiön kuvaus
Tyylikäs ja avoin keittiö josta kulku suoraan ruokailutilaan.
Lattiamateriaalit: laatta
Seinämateriaalit: kaakeli, lasikuitutapetti
Työtaso: metalli, puu
Varusteet: astianpesukone, liesituuletin, mikroaaltouuni
Liesi: keraaminen
Jääkaappi ja pakastin: jääkaappi, pakastin
Kylpyhuoneen kuvaus
Seinämateriaali: kaakeli
Lattiamateriaali: laatta
Varusteet: lattialämmitys, peili, suihku
Tilava kylpyhuone jonka yhteydessä sauna ja kodinhoitohuone
WC-tilojen kuvaus
Seinämateriaalit: kaakeli
Lattiamateriaalit: laatta
Varusteet: lattialämmitys
Saunan kuvaus
Tunnelmallinen sauna
Lattiamateriaalit: laatta
Seinämateriaalit: puu
Sähkökiuas
Kodinhoitohuoneen kuvaus
Seinämateriaali: lasikuitutapetti
Lattiamateriaali: laatta
Varusteet: lattiakaivo, lattialämmitys, pesukoneliitäntä, pöytätaso, silityspöytä/taso
Olohuoneen kuvaus
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: lasikuitutapetti
Makuuhuoneiden kuvaus
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: lasikuitutapetti
Kattotyyppi
Harjakatto
Kattomateriaali
Pelti
Kattomateriaalin kuvaus
Pelti

Mitä maksaisi remontti?

Katso alueen Vaasa toteutuneet remonttihinnat ja kilpailuta alueen urakoitsijat Urakkamaailmassa.

Hae hinnat
Urakkamaailma.fi logo.
Tontin omistus
Oma
Kiinteistötunnus
905-21-20-13
Tontin tyyppi
Tasamaatontti
Tontin pinta-ala
1 128 m²
Tie perille
Kyllä
Lisätietoja rakennusoikeudesta
rakennusoikeus asuinrakennukselle yhteen kerrokseen rakennettaessa on siitä 10%, eli 112,80 m2 ja kahteen kerrokseen 225,60 m2, jonka lisäksi saa rakentaa yhden max. 60 m2 talousrakennuksen ja yhden max. 20 m2 saunan. Kaikenkaikkiaan rakennusoikeus on siis pyöristettynä 306 m2.
Kaavoitustiedot
Vaasan kaupunki 06 325 1111
Kaavoitustilanne
Asemakaava
Rakennukset
Autotalli rakennus sähköistetty mutta ei lämmitetty. Reilusti varastotilaa sen yhteydessä.
autotalli, leikkimökki

UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.

Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit

täältä »

Vaasa

Asuinalueena Kotiranta, Vaasa

Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.

Tutustu alueeseen ja alueen asuntomarkkinoihin »

Haldin Markus

myyntineuvottelija / försäljningsrepresentant

Vaasan Kotijoukkue

Vaasan Kotijoukkue
Vaasan Kotijoukkue

Kauppapuistikko 25,
65100 VAASA

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.