Poikkeustilanne ei saa lykkäämään asunnon myyntiä, myös ostajat valmiita etenemään kohti kauppoja

Markkinapulssi tutkii - kyselyn tulokset (vko 19/2020)

Olemme selvittäneet kahden viikoin välein tehdyillä Markkinapulssi tutkii -käyttäjäkyselyillä, kuinka valmiita asunnon ostamista tai myymistä suunnittelevat ovat etenemään asunnonvaihdon eri vaiheissa nyt poikkeustilanteessa. Kolmanteen kyselyyn vastasi 2 607 Etuovi.comin satunnaisesti poimittua kävijää 7.-11.5.2020.

Vastaajista 57 % suunnitteli omistusasunnon ostamista omaan käyttöön, 22 % omistusasunnon myymistä, 20 % loma-asunnon tai mökin ostamista, 16 % sijoitusasunnon ostamista ja 9 % tontin ostamista. 

Asunnon myyminen

Asunnon ostaminen

 

Tuoreiden tulosten perusteella asunnon myyminen on monelle ajankohtaista myös poikkeustilanteessa, mutta iso osa myyntiä suunnittelevista haluaa ensin löytää uuden asunnon.

Tällä kertaa kysyimme, onko poikkeustilanne saanut asunnon myyjiä lykkäämään asunnon myyntiä. Asunnon myymistä jollain aikavälillä suunnittelevista 85 % ei ole lykännyt myyntiä poikkeustilanteen takia, vain 9 % on lykännyt myyntiä sen vuoksi. Yleisimmiksi syiksi lykkäämiselle mainittiin, ettei uutta ostettavaa asuntoa ole löytynyt, ettei kotiin haluta vieraita ihmisiä ja että poikkeustilanteen epäillään vaikuttavan asuntojen myyntihintoihin, myyntiaikoihin ja siihen, käykö asuntokauppa tällä hetkellä.
 
Yli puolet asunnon myyntiä suunnittelevista aikoo edelleen antaa asunnon kiinteistönvälittäjälle myytäväksi.
 

Milloin omistusasunnon myyminen on sinulle ajankohtaista?

Omistusasunnon ostamisen ajankohta - Etuovi.com

Vastaajat: omistusasunnon myymistä suunnittelevat, n=575/638/579

Oletko lykännyt asunnon myymistä poikkeustilanteen takia?

Asunnon myynnin lykkääminen - Etuovi.com

Vastaajat: omistusasunnon myymistä suunnittelevat, n=575

Miten aiot toteuttaa oman asuntosi myynnin?

Asunnon myyntitapa - Etuovi.com

Vastaajat: omistusasunnon myymistä suunnittelevat, n=575/638/579

Tällä kertaa selvitimme myös haluavatko asunnon myyntiä suunnittelevat nyt poikkeustilanteessa kiinteistönvälittäjän tulevan arviokäynnille hinta-arvion saamiseksi paikan päälle vai toivovatko he arviokäynnin tapahtuvan etänä. Valtaosa tahtoo poikkeustilanteessakin kiinteistönvälittäjän tulevan paikan päälle arviokäynnille. 

Jos nyt poikkeustilanteessa pyytäisit kiinteistönvälittäjää arviokäynnille saadaksesi hinta-arvion asunnostasi niin miten haluaisit arviokäynnin tapahtuvan?

Asunnon myynnin arviokäynti - Etuovi.com

Vastaajat: omistusasunnon myymistä suunnittelevat, n=575

Tuoreiden tulosten perusteella lähes puolelle asunnon ostamista suunnittelevista asunnon ostaminen on nytkin ajankohtaista heti oikean asunnon löydyttyä, myös nykyisessä poikkeustilanteessa. Loma-asunnon tai mökin ostamista suunnittelevistakin 40 prosentille ostaminen on ajankohtaista heti kun oikea loma-asunto tai mökki löytyy, myös nykyisessä poikkeustilanteessa. 

Milloin omistusasunnon ostaminen omaan käyttöön on sinulle ajankohtaista?

Omistusasunnon ostamisen ajankohta - Etuovi.com

Vastaajat: omistusasunnon ostamista suunnittelevat, n=1495/1479/1393

Milloin loma-asunnon tai mökin ostaminen on sinulle ajankohtaista?

Loma-asunnon tai mökin ostamisen ajankohta - Etuovi.com

Vastaajat: loma-asunnon tai mökin ostamista suunnittelevat, n=532

Pyysimme asunnon ostoa suunnittelevia jälleen miettimään, onko poikkeustilanne vaikuttanut heidän kohdallaan tapaan, jolla he toimivat asunnonvaihdon eri vaiheissa. Tuoreet tulokset kertovat, että asunnon ostoa suunnittelevat ovat nytkin valmiita etenemään asunnonvaihdon eri vaiheissa aina asuntokauppojen tekemiseen asti.

  • Suurin osa asunnon ostoa suunnittelevista on:
  • jatkanut asunnon etsimistä vähintään entiseen tapaan (81 %)
  • valmis käymään yksityis- tai etäesittelyssä (66 %)
  • valmis käymään lainaneuvotteluja ja ottamaan asuntolainaa (59 %), jos lainalle tarvetta
  • valmis tekemään tarjouksen (66 %)
  • valmis tekemään asuntokaupat (63 %)

Mieti, onko poikkeustilanne vaikuttanut kohdallasi tapaan, jolla toimit asunnonvaihdon eri vaiheissa. Miten toimit nykyisessä poikkeustilanteessa?

Asunnon etsiminen

Asunnon etsiminen - Etuovi.com

Asuntoesittelyissä käyminen

Asuntoesittelyssä käyminen - Etuovi.com

Asuntolainan ottaminen

Asuntolainen ottaminen - Etuovi.com

Tarjouksen tekeminen

Tarjouksen tekeminen - Etuovi.com

Asuntokauppojen tekeminen

Asuntokaupan tekeminen - Etuovi.com

Vastaajat: omistusasunnon ostamista suunnittelevat, n=1495/1479/1393